Kirjoitettu 8.10.2021

Henkilövalintoja vuodelle 2022

Ilomantsin Perussuomalaiset Ry teki syyskokouksessaan 8.10.2021 henkilövalintoja vuodelle 2022. Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Arto Haaranen, sekä hallituksen varsinaisiksi jäseniksi Marko Jurvanen ja Olli Puhakka.

Kirjoitettu 15.11.2013

Ajankohtainen asia 1

Ajankohtaisilla asioilla voidaan nostaa esille esimerkiksi tietoa muutoksista hallituksessa, uusista poliittisista voitoista tai muista vastaavista asioista, jotka ovat tapahtuneet äskettäin tai tapahtuvat aivan pian. Etusivulla näkyy kerralla kaksi ajankohtaista asiaa julkaisujärjestyksessä.

Etusivun asettelut vaativat toimiakseen, että sivustolla on kerrottavanaan vähintään kaksi ajankohtaista asiaa. Näitä kannattaa siis olla. Mahdollisuutta vanhempien ajankohtaisten asioiden arkiston selaamiseen ei toistaiseksi ole, mutta sellainen on mahdollisesti tulossa.

Kirjoitettu 15.11.2013

Ajankohtainen asia 2

Tässä on ajankohtainen asia, jonka johdanto erotettu erota ote-työkalulla. (lisää…)